Tietoa meistä

K.N Hedelmiä Ovelle Oy:llä on sivut hedelmakori.fi ja hedelmiaovelle.fi. Haluamme toimittaa teille maukkaita hedelmiä henkilökohtaisella palvelulla. Toimitamme hedelmäkoreja yrityksiin Helsingin ja Turun alueilla. Hedelmäkorit toimitetaan pääkaupunkiseudulle maanantaina ja keskiviikkona. Turun alueelle vain maanantaisin. Toimitukset tapahtuvat ennen klo 12. Teemme sen mitä lupaamme. Siksi olemme toimittaneet hedelmiä vuodesta 2012 eteenpäin ja jatkamme edelleenkin.

Käyttämämme hedelmät

Valitsemme itse parhaat hedelmät paikallisilta toimittajilta. Teemme yhteistyötä suurempien ja pienempien hedelmätoimittajien kanssa, kuten Pakurlan hedelmätarhan kanssa, joka on 1930-luvulta saakka toiminut omenatila Varsinais-Suomessa. Valitsemme hedelmät sieltä missä auringonvalo on lempeimmillään: aina Chilestä Etelä-Espanjaan ja Egyptiin asti. Suosimme kuitenkin suomalaisia hedelmiä, kun niitä on saatavilla ja ne ovat parhaimmillaan. Käytämme mm. suomalaisia omenoita syyskuussa. Pakkaamme hedelmät itse. Siksi pystymme toimittamaan teille vuoden ympäri tuoreita hedelmiä. Maku ja laatu ovat meille ne tärkeimmät asiat.

Haluamme olla vihreitä

Toimitamme hedelmäkorit vain maanantaisin ja keskiviikkoisin, koska emme halua kuormittaa ympäristöä turhalla ajamisella. Pakkaamme myös hedelmät täysin kierrätettäviin kartonkipakkauksiin, jotka on tehty Suomessa.

Tilaa maukkaita hedelmiä piristämään työpäivää!

Vitamiinipitoiset hedelmät yrityksessä antavat energiaa työntekoon. Hedelmäkori työpaikalla osoittaa myös arvostusta henkilökuntaa kohtaan.

Tilatut hedelmät työpaikalla tuovat virtaa työntekijöille, sekä asiakkaille ja yhteistyökumppaneille tarjottuna iloisen yllätyksen. Tilaa hedelmiä toimistoon tarjotaksesi terveellisen vaihtoehdon esimerkiksi kokoustarjottavaksi.

Helppo tapa nauttia tuoreita hedelmiä toimistolla!

Jos haluat tarjouksen hedelmälaatikoistamme, ota yhteyttä meihin kirjoittamalla osoitteeseen info@hedelmiaovelle.fi tai täyttämällä yrityksen yhteystiedot alla olevaan lomakkeeseen

Lähettämiäsi tietoja käytetään yhteyden­otto­pyyntöön vastaamiseen. Käsittelemme tietojasi tieto­suoja­selosteemme mukaisesti.

Ostoskorisi on tyhjä

Toimitusehdot

Yrityksille

TOIMITUSPÄIVÄT

KESTOTILAUS tai KERTATILAUS:

Toimituspäivät pääkaupunkiseudulle (Helsinki, Vantaa, Espoo ja Kauniainen) on maanantaina ja keskiviikkona (Huom! KE toimitukset ei käynnissä). Turun kaupunkiseudulle (Turku, Kaarina, Piispanristi, Lieto, Littoinen, Raisio ja Naantali) toimituspäivä on vain maanantaisin.

Juhlapyhien osuessa arkipäivälle siirtyy toimituspäivä eteenpäin. Toimituspäivän muutos tarkistetaan ja siitä ilmoitetaan asiakkaalle.

TOIMITUSTAVAT

Toimitukset tekee K.N Hedelmiä Ovelle Oy Turun talousalueelle. Pääkaupunkiseudulla hedelmät toimittaa yhteistyökumppanimme Gremont Oy.

Pääkaupunkiseudulla K.N Hedelmiä Ovelle Oy toimittaa hedelmät maanantaisin ja keskiviikkoisin (Huom! KE toimitukset ei käynnissä). Turun talousalueella vain maanantaisin. Toimitukset tapahtuvat klo. 08.00 – 12.00 välisenä aikana.

TILAUKSET

Maanantain ja keskiviikon tilaukset tulee olla meillä toimitusosoitetietoineen viimeistään toimituspäivää edeltävän viikon torstaina klo 12.00 mennessä. Kestotilaukset ja kertatilaukset, jotka tulevat torstaina klo 12.00 mennessä, toimitetaan seuraavalla viikolla.

Emme toimita lahjatilauksia.

Tilaustavat ovat kestotilaus tai kertatilaus. Kestotilaukseen ei liity aikasitoutumista, kestotilauksen voi irtisanoa milloin tahansa. Irtisanominen tulee ilmoittaa toimituspäivää edeltävän viikon torstaina klo 12.00 mennessä.

Kestotilauksen tai kertatilauksen laskulle voi tehdä www.hedelmiaovelle.fi verkkosivujen kautta tilauslomakkeella, lähettämällä sähköpostia osoitteeseen info@hedelmiaovelle.fi tai soittamalla meille K.N Hedelmiä Ovelle Oy:n asiaskaspalveluun puh. 0400 354 468.

Herkuttele hedelmillä etu uusille kestotilauksille

Ensimmäinen arvokkain hedelmäkori ilmaiseksi (1 kpl/toimitusosoite). Etu koskee tuotteita Bonus Box, Office Box, Staff Box ja Organic Box ja kaikkia pakkauskokoja.

Lisää etukoodi “PUHTIA” tilauksen lisätietokenttään (Tiedot laskutusosoitteesta ja/tai lisätietoja toimitusta varten) ja varmista etusi uutena kestotilaajana.

YHTEYSTIEDOT

Toimitus voidaan suorittaa vain, mikäli olette antaneet oikein seuraavat ajan tasalla olevat tilaajan toimitusosoitetiedot: yritys, yhteyshenkilön nimi, Y-tunnus, katuosoite, postinumero, toimipaikka, puhelinnumero ja sähköpostiosoite.
Tilaajan toimitusosoite toimii myös laskutusosoitteena ellei muuta mainita laskutusosoitteeksi “Tiedot laskutusosoitteesta ja/tai lisätietoja toimitusta varten”-osiossa.

TILAUKSEN MUUTOKSET

Yhteystietojen -, osoitemuutokset, tilauksen keskeytykset, lisäykset, vähennykset ja irtisanomiset tulee ilmoittaa toimituspäivää edeltävän viikon torstaina klo 12.00 mennessä.
Kestotilaus on mahdollista keskeyttää, esim. lomien ajaksi, seuraavat K.N Hedelmiä Ovelle Oy toimitukset jatkuu sopimuksen mukaisesti keskeytetyn ajan jälkeen.

LASKUTUSEHDOT

Kestotilauksen laskutus tapahtuu jokaisen kuukauden lopussa.
Kertatilauksesta lähetämme laskun kun tilaus on toimitettu asiakkaalle.
Maksuehto 14 pv netto.
Ei toimituskuluja eikä laskutuslisiä.

Hinnat internet- sivulla ovat verottomia alv 0%.

Pidätämme oikeuden muutoksiin.

K.N Hedelmiä Ovelle Oy:n hedelmät

K.N Hedelmiä Ovelle Oy hedelmäpalvelu pakkaa aina tuoreita, sesongin parhaita ja 1-luokan hedelmiä.

Koska kyseessä on tuoretuote, pakkaamme aina muutaman ylimääräisen tuotteen laatikkoon korvataksemme mahdolliset toimituksen aikana syntyneet vahingot tuotteeseen.

Jos ilmenee kysymyksiä ottakaa yhteyttä soittamalla meille asiakaspalveluun puh. 0400 354 468 tiistai – torstai klo. 9.30 – 15.00 tai ottakaa yhteyttä sähköpostitse info@hedelmiaovelle.fi


Yksityisille

TOIMITUS – KOTIINKULJETUS


Toimitusalueemme ovat Turku, Kaarina, Piispanristi, Lieto, Littoinen, Raisio ja Naantali. Linkistä löydät toimitusalueemme postinumerot. Asiakas vastaa siitä, että osoite, johon tilaus toimitetaan vastaa verkkokaupan toimitusalueen postinumeroita.

Toimituspäivä kotitalouksille on maanantaisin pyhäpäiviä lukuun ottamatta. Juhlapyhien osuessa arkipäivälle siirtyy K.N Hedelmiä Ovelle Oy:n toimituspäivä eteenpäin seuraavalle arkipäivälle. Toimituspäivän muutos ilmoitetaan asiakkaalle verkkokaupassamme.

Toimitamme kotiovelle asti maanantaisin klo 15 – 21 välisenä aikana. Kotiinkuljetukset tekee K.N Hedelmiä Ovelle Oy. Kuljettaja soittaa ovikelloa merkkinä saapuneesta Hedelmiä Ovelle -toimituksesta. Lähetyksen luovutus vastaanottajalle tapahtuu ovella, emme toimita sisälle asti.

Asiakkaan toiveesta toimitus voidaan jättää oven ulkopuolelle, mainitse asiasta lisätietokenttään tilausta tehdessäsi. Toimitus jätetään oven ulkopuolelle myös siinä tapauksessa, jos asiakas ei ole kotona toimitushetkellä.

TILAUKSET

Tilaukset verkkokaupassa hedelmiaovelle.fi ovat kertatilauksia. Tilattavat tuotteet valitaan verkkokaupassa lisäämällä ne ostoskoriin. Verkkokaupassa Tilaa kotiin-sivulla tehty tilaus maksetaan ennen toimitusta. Tilaajan antamaan sähköpostiosoitteeseen lähetetään tilausvahvistus onnistuneesta tilauksesta. Saat myös maksuvahvistusviestin Paytraili:ltä sähköpostiisi.

Kun kertatilaus on maksettu, se siirtyy käsiteltäväksi, eikä tilausta voi enää muuttaa.

HUOM! Tilaukset tulee olla meillä toimitusosoitetietoineen viimeistään toimitusmaanantaita edeltävän viikon torstaina klo 12 mennessä. Tilaukset jotka tulevat torstaina klo 12 mennessä toimitetaan seuraavan viikon maanantaina.

Tuotteitamme voi tilata toimitusalueellamme myös lahjoiksi. Lahjatoimitukseen tarvitsemme vastaanottajan nimi, toimitusosoite, puhelinnumero ja vastaanottajan mahdollinen ovikoodi tai muuta tärkeää tietoa toimitukseen.

TILAUKSEN YHTEYSTIEDOT

Kertatilauksen yhteydessä tulee ilmoittaa oikein seuraavat tiedot: vastaanottajan nimi, toimitusosoite, puhelinnumero ja sähköpostiosoite. Tilaaja vastaa siitä, että kaikki tarvittavat tiedot toimitukseen on annettu oikein. Mikäli tilausta ei voida toimittaa perille virheellisten tietojen vuoksi, verkkokauppa ei voi lähtökohtaisesti palauttaa tuotteen hintaa asiakkaalle.

Tilauksen lisätietokenttään tulee ilmoittaa vastaanottajan mahdollinen ovikoodi tai muuta tärkeää mainittavaa onnistuneelle toimitukselle esim. asuinkerros, maininta jos tilaaja haluaa, että kuljettaja jättää toimituksen oven ulkopuolelle jne. Lahjatilauksen toimitukseen tarvitsemme lahjan vastaanottajan nimen, toimitusosoitteen ja puhelinnumeron.

MAKSUTAVAT VERKKOKAUPASSA

PANKKIMAKSUT

Verkkokaupassa käytössäsi ovat seuraavien suomalaisten pankkien maksupainikkeet:
Aktia, Nordea, Handelsbanken, Danske Bank, Säästöpankki, Osuuspankki, POP-Pankki, Oma Säästöpankki, Ålandsbanken ja S-Pankki.
Verkkokaupasta sinut ohjataan suoraan omaan pankkiisi suorittamaan maksun turvallisesti.
Tiliotteellasi maksunsaajana näkyy Paytrail Oyj, he välittävät maksusi verkkokauppiaalle.

LUOTTOKORTTIMAKSUT

Voit maksaa verkkokaupassa Visa-, Visa Debit-, Visa Electron-, Debit MasterCard- ja American Express-korteilla. Verkkokaupassa ovat käytössä kansainväliset Verified by Visa-, MasterCard SecureCode - ja American Express SafeKey -todentamispalvelut.
Paytrail näkyy maksun saajana korttilaskulla ja välittää asiakkaan maksaman maksukorttimaksun suoraan kauppiaalle.
Korttimaksaminen tapahtuu turvallisesti suojatulla maksulomakkeella eikä mitään maksukorttitietoja tallenneta verkkokaupan omiin järjestelmiin.

MOBIILIMAKSUTAVAT

Sovelluksessa toimivia palveluita, joilla voi maksaa verkko-ostoksensa tilisiirtona tililtään tai korttimaksuna kortiltaan hyväksymällä maksun kyseisessä sovelluksessa ovat mobiilimaksutavat MobilePay, Pivo ja Siirto.
Pivolla onnistuvat lisäksi Siirto-maksut, jolloin maksun voi hyväksyä missä tahansa Siirtoa tukevassa sovelluksessa. Apple Pay on Apple-laitteessa toimiva palvelu, jolla voi maksaa ostoksia laitteeseen liitetyltä maksukortilta.

Verkkomaksuista ja niiden turvallisuudesta huolehtii Paytrail, joka kuuluu Finanssivalvonnan maksulaitosrekisteriin. Paytrail-maksunvälityspalvelu välittää maksusi verkkokauppiaalle.

Maksupalvelutarjoaja

Maksunvälityspalvelun toteuttajana ja maksupalveluntarjoajana toimii Paytrail Oyj (2122839-7) yhteistyössä suomalaisten pankkien ja luottolaitosten kanssa. Paytrail Oyj näkyy maksun saajana tiliotteella tai korttilaskulla ja välittää maksun kauppiaalle. Paytrail Oyj:llä on maksulaitoksen toimilupa. Reklamaatiotapauksissa pyydämme ottamaan ensisijaisesti yhteyttä tuotteen toimittajaan.

Paytrail Oyj, 
y-tunnus: 2122839-7
Innova 2
Lutakonaukio 
740100 Jyväskylä
www.paytrail.com

MUUT EHDOT JA PALAUTUS- JA PERUUTUSOIKEUS

Tehdessäsi tilauksen hyväksyt nämä toimitusehdot ja verkkokaupan tuotteiden hinnat.

K.N Hedelmiä Ovelle Oy:n verkkokaupassa myytävillä tuoretuotteilla ei ole peruutus- tai palautusoikeutta. 

Huomioithan että tuoretuotteilla (hedelmät ja kasvikset) ei ole kuluttajasuojalain mukaista palautusoikeutta, tästä syystä pakkaamme aina muutaman ylimääräisen tuotteen korvataksemme mahdolliset tuoretuotteisiin ilmaantuvat viat. Mahdollisista reklamaatioista voitte olla yhteydessä puh. 0400 354 468 tiistai-torstai klo. 9.30-15.00 tai s-postiimme info@hedelmiaovelle.fi

K.N Hedelmiä Ovelle Oy:n verkkosivun hinnat sisältävät voimassaolevan arvonlisäveron 14 %. Verkkosivun hintoihin ei tule erillisiä toimituskuluja. Pidätämme oikeuden verkkokaupamme hintojen muutoksiin.

Poikkeustilanteessa jos maksunpalautus tehdään, niin maksunpalautus tehdään tilauksessa käytetylle maksutavalle (ei esimerkiksi tilisiirtona)

K.N Hedelmiä Ovelle Oy:n hedelmät ja kasvikset

K.N Hedelmiä Ovelle Oy palvelu pakkaa aina tuoreet ja kauden parhaat kasvikset ja hedelmät laatikkoon.
Pakkaamme aina muutaman ylimääräisen tuotteen korvataksemme mahdolliset tuoretuotteisiin ilmaantuvat viat.

Jos ilmenee kysymyksiä ottakaa yhteyttä asiakaspalveluumme puh. 0400 354 468 tiistai-torstai klo. 9.30-15.00 tai s-postiimme info@hedelmiaovelle.fi